Racing Team Raunio uutiset
06.08.2010 09:41
Oscar Raunion kausi jatkui Jämsän ja Töysän osakilpailuilla.
Kuukauden kesätauko on nyt pidetty ja ajot jatkuivat Jämsässä ja Töysässä Kartingliiton osakilpailuilla.
25.7.2010 Heinänkorjuukisa Jämsä. Luokka KF6, numero 11
Jämsässä ajot jatkuivat alkukauden malliin.
Aika-ajossa Oscar piti nopeinta vauhtia, olen lähes 0,4 sekuntia seuraavaa nopeampi.
Erissä sijoitukset 2 ja 1, jotka riittivät paalupaikkaan finaalissa.
Finaali ajettiin ensimmäisenä maaliin, vajaan kahden sekunnin turvin.
Tuloksena kilpailun nopein aika ja ensimmäinen sija
31.7.2010 Töysä Karting. Luokka KF6, numero 11
Töysän kilpailu oli tähän mennessä meille kokonaisuudessa haasteellisin. Jo harjoituspäivien aikana säätöjen löytäminen radalle oli varsin hankalaa. Saimme rungon toimivaan vasta perjantain viimeisessä vedossa, jossa Oscar ajoikin ehkä päivän nopeimmat perättäiset kierrokset ajoilla 59.50, 59,52 ja 59,57. Näiden kierrosten jälkeen oli hyvä lähteä hotelliin odottamaan seuraavaa päivää.
Päivästä tulikin melko synkkä, eikä siitä paljon muisteltavaa jäänyt.
Aika-ajo alkoi hienosti Oscarin ajaessa pohja-ajan. Näin ensimmäiseen erään paalulta.
Erä 1 lähti Oscarin johdolla hieman kostealla radalla. Ajo päättyi hetkeksi toisen mutkan jälkeen, kun Oscar sai osuman Kartin perään ja ajautui nurmikolle. Nurmikolta sisuuntuneena Oscar vielä raahaa kartin radalle, ja lähtee tavoittelemaan muita, olen jo reilut puolikierosta muita perässä. Maaliin päästiin sijalla 16.
Erä 2 lähti käyntiin ensimmäistäkin erää heikommin. Jos ensimmäisessä erässä päästiin 200m, niin nyt ajoa riitti mutkaan yksi saakka, johonka matkaa oli 100 metriä. Edellä oleva pyörähtää radalle ja Oscar ei ehdi väistämään, jonka seurauksena keskeytys ja varikolle uusimaan vioittunut ohjaus. Rytäkässä autosta vääntyi rattiputki, raidetanko ja olka-akselin pultti.
Finaali oli sitten se kaikkein epäonnisin! Lämmittely kierroksella Oscarin edessä pyörähtää auto ja Oscarin pitää tehdä väistöliike nurmikon puolelle. Nyt kartti jää kiinni nurmikolle ja sammuu. Oscar raahaa taas kartin radalle, mutta moottori ei lähde enää käyntiin ja kisa jää siihen!
Tuloksena kilpailun nopein aika ja keskeytys 09.07.2010 07:02
Lue heinäkuun Kaasujalka lehdestä Oscarin tarina!
Ylivoimaisesti paras ilmaiseksi jaettava Kaasujalka autolehti kirjoitti Oscarista heinäkuun numeroonsa.www.kaasujalka.fi 22.06.2010 11:09
Oscar Raunion alkukausi oli menestyksellinen!
Oscarin karting kausi on nyt puolivälissä ja on aika viettää muutaman viikon kesäloma kavereiden ja fysiikka harjoitteiden parissa. Mennyt alkukausi on mennyt yhdeksän ajetun kilpailun osalta hienosti. Näihin kilpailuihin on mahtunut viisi voittoa ja kolme muuta palkinto sijoitusta sekä kaikissa ajetuissa kilpailuissa Oscar on ajanut kilpailun nopeimman ajan. Koulunkäynti on meille myös yksi avaintekijä karting harrastuksen etenemiselle, johon tulee panostaa jatkossakin paljon. Päättyneeltä kaudelta Oscar paransi numeroitaan todistukseen, päästen yli kahdeksan keskiarvoon.
13.6.2010 Ulvilan Kesäkisa. Luokka KF6, numero 11
Ulvilassa ajettiin kilpailu, joka kuului osana Kartingliiton mestaruussarjaan sekä KF6 Kiertue sarjaan. Ulvilan rata on lyhyt, vain 725m pitkä ja vain 5-6m leveä rata, joka tekee radasta erittäin haasteellisen ohituksille. Kustannuksien karsimiseksi lähdimme vielä seitsemänteen kilpailuun samoilla renkailla.
Aika-ajossa Oscar piti nopeinta vauhtia.
Molemmissa erissä sijoitus oli toinen, jolloin finaaliin lähtöruutu kaksi.
Finaaliin lähdettiin seurakaveri Alec Weckströmin johdolla, Oscarin seuraten kiinni takapuskurissa erien tapaan. Alec ja Oscar olivat ajaneet noin 5 sekunnin eron kolmanteen, kun Oscar yrittää melko rohkeata ohitusta seurakaveristaan. Takasuoran päähän tultaessa Oscar yrittää ohitusta ylikovalla vauhdilla, ja joutuu jarruttamaan päälle ajon estämiseksi lukkojarrutuksen. Tästä seurauksena kartin pyörähtäminen radan reunaan ja moottorin sammuminen. Viiden sekunnin etumatka ei aivan riittänyt starttaamiseen ja liikkeellelähtöön, jolloin kolmantena oleva kilpakumppani pääsi ohitseni. Matkaa maaliin 25 kierroksen kilpailusta oli vielä 9 kierrosta, mutta uusia riskejä ei otettu, jolloin oli tyytyminen kolmanteen sijaan.
Tuloksena kilpailun nopein aika ja kolmas sija
20.6.2010 Kesäkisa. Luokka Mini, numero 14
Koska meillä varsinainen kilpailukalenteri jatkuu KF6 luokan osalta vasta Heinäkuun lopussa, ajattelimme lähteä kokeilemaan vauhtimme riittävyyttä Jämsään Mini luokassa. Mini luokassa ajetaan suoraveto moottoreilla, jotka työnnetään käyntiin. Luokassa on myös pidoltaan heikommat renkaat, jotka vaativat hieman erilaisen ajotyylin ensimmäisille kierroksille.
Aika-ajo ajettiin yön sateen jäljiltä hieman kosteahkolla radalla kuivankelin renkailla. Oscarin vauhti riitti aika-ajoissa toiseen sijaan, seurakaverin Paavo Tonterin viedessä ensimmäisen sijan.
Erät ajettiin auringon paisteessa täysin kuivalla ja pitävällä radalla. Ensimmäisen erän osalta järjestys oli aika-ajotulosten mukainen, ja toiseen erään startattiin toisesta ruudusta. Ensimmäinen mutka toisessa erässä tuotti Oscarille pieniä haasteita, kun osumia tuli muutamasta eri suunnasta. Oscar ajautui osumista nurmikon puolelle saaden pidettyä kuitenkin kartin liikkeessä ja käynnissä, jolloin ajoa päästiin jatkamaan noin sijalta 7-9. Muutama ohitus ja maaliin tultiin neljäntenä.
Finaaliin tuli paikka toisen erän mukaan neljänteen ruutuun. Oscar saa kohtuullisen startin pitäen oman paikkansa. Muutamaa kierrosta myöhemmin nousu kolmanneksi ja edelleen toiseksi Paavon Tonterin ollessa jo lähes parin sekunnin karku matkalla. Kierrokset ja vauhti eivät aivan riitä Paavon kiinniottamiseen, joten sijoitukseksi toinen sija sekä kilpailun nopein aika. Ero maaliin tultaessa oli noin puolitoista sekuntia.
Tuloksena kilpailun nopein aika ja toinen sija
Kilpailuiden osalta kausi jatkuu Heinänkorjuukisassa Jämsässä 25.7.2010. Neljän viikon kesäloman aikana ajaminen rajoittuu Keimola FK Academy valmennukseen, jonka laadusta mm. autourheilun keskusjärjestö AKK Motorsport myönsi Keimola FK-kerholle kultaisen seura sertifikaatin. Kultaisen seura sertifikaatin saavat seurat, joilla toiminta on laadullisesti jokaiselta osa-alueeltaan parasta luokkaa.
Toivotamme kaikille oikein hyvää ja aurinkoista kesää!
 Jämsän Kesäkisa, lähtee, ei lähde, lähtee… 07.06.2010 14:03
Oscar vei neljästä kilpailusta kolme!
Taas on yksi mielenkiintoinen viikonvaihde takana. Mukaan mahtui lauantaina Vihdissä ajettava KF6 Kiertueen kisa ja sunnuntaina Kartingliiton mestaruussarjaan kuuluva Kokemäellä ajettava Järilänvuoren kisa. Ennen viikonvaihdetta torstaina Oscar kilpaili koulun yleisurheilukilpailuissa, jossa vauhti oli myös kohdallaan.
27.5.2010 Torstaina, koulun yleisurheilukilpailu Myyrmäen Urheilustadionilla
Perinteisesti Oscar on valinnut itselleen vahvimpia lajejaan juoksupuolelta. Nyt perinteisiin tehtiin poikkeus, ja lajeiksi valittiin kuulantyöntö ja pituushyppy.
Ensimmäisenä vuorossa oli kuulantyöntö, jossa talven Keimola FK Academyn rankat treenin varmasti auttoivat suorituksessa. Oscar vei kuulantyönnön nimiinsä voittamalla kisan 40 sentillä. Pituushypyn voitto marginaali puolittui ja voitto irtosi 20 sentin turvin.
Oscarille 1. sija molemmista lajeista.
29.5.2010 Lauantai Karting Cup Vihti
Lauantaille säätiedotus lupasi epävakaista, joka on aina vaikeata mekaanikolle renkaiden ja välityksien suhteen. Aamun harjoitusajoihin lähdettiin saderenkailla, joilla Oscar otti tuntumaa ensimmäistä kertaa. Maxxis saderenkaat oli meille täysin uusi tuttavuus, joilla emme olleet aikaisemmin ajaneet metriäkään. Harjoitukset meni hienosti Oscarin ollessa nopein 8 minuuttia kestävissä harjoitusajoissa.
Aika-ajot ajettiin myös sadepyörillä ja aikaa oli 10 minuuttia. Oscar lähti radalle ensimmäisenä ja muut Oscarin perään imuavun toivossa. Oscarin aika-ajo ei aivan nappiin mene, kun matkan varrella syntyy pientä kilpailua muiden kanssa, ja ohituksia tehdään vuoron perään. Huoltajan huolimattomuuden johdosta ajot jäivät kesken, kun kaasuvaijeri katkeaa noin 7 minuutin kohdalla. Oscarin paras aika syntyy toisella kierroksella 1.04.290 joka riittää kolmanteen sijaan jääden nopeimmalle 0.243 sekuntia.
Erät 1 ja 2
Rata kuivui, ja taas arvottiin uusia asetuksia. Oscarin lähtöpaikka on ruudusta kolme, joka oli myös maalin tultaessa sijoitus. Kolme parasta kuljettajaa tuli maaliin 0.074 tuhannesosan sisään.
Toisen erän alkaessa huoltajan virheet jatkuivat. Oscarin käynnistettäessä karttia lähdönjärjestely alueella, huomaan moottorin olevan irti. Muut kuljettajat starttaavat lämmittelykierroksille, ja minä huoltajana nappaan Oscarin kartin kyljestä kiinni, ja nostan kyljelleen. Aikaa moottorin ja ketjujen kiinnittämiseen on noin minuutti. Ruotsalaisen Mikon isä huomaa tilanteen ja tulee auttamaan, näin saamme juuri ajoissa moottorin kiinni. Oscar ehtii juuri ajoissa mukaan toiselle lämppärille ja saa oman lähtöpaikkansa. Maaliin tullaan ensimmäisen erän mukaisesti Oscar kolmantena, ero voittajaan 0.529 sekuntia. Ajossa mukana oli hieman onneakin, kun ketjut kiireessä olivat jääneet niin löysälle, että ne olisi saanut pois ilman työkaluja. Ketjujen löysyys hieman verotti vauhdista, mutta onneksi maaliin päästiin. KIITOS avusta Ruotsalaisen Mikon isälle!
Finaali
Erien pisteet riittivät finaaliin kolmanteen lähtöruutuun. Nyt tehtiin karttiin useita radikaaleja muutoksia, ja toivottiin vauhdin löytyvän. Startin tapahduttua Oscar ottaa toisen paikan jo ensimmäisessä mutkassa. Muutaman kierroksen jälkeen siirtyy Oscar kärki paikalle pitäen paikkansa maaliin saakka. Maaliin saavuttaessa ero seuraavaan oli 2.926 sekuntia.
Oscar otti voiton kotiin ja ajoi kilpailun nopeimman ajan!
30.5.2010 Sunnuntai Kokemäki Järilänvuoren Kisa 1
Kokemäelle lähdettiin ajamaan heti Vihdin kisan päätyttyä. Matkaa pari tuntia ja perillä Hotelli Hiittenharjussa klo.21.30. Herätyskello soi aamu kuudelta ja aamupalan jälkeen kohti rataa. Kisaan lähdettiin taas muutaman minuutin harjoituksilla, kun edellisen päivän harjoitusajan vietimme Vihdin kilpailuissa.
Harjoitusajojen nopeimmasta ajasta vastasi Oscar, seuraavan ollessa 0.274 sekuntia perässä. Aika-ajoissa vauhtia riitti juuri riittävästi, kun Oscar vei aika-ajot nimiinsä vain 0.080 sekunnin turvin.
Molempiin eriin lähdettiin Oscarin johdolla, joka oli myös maaliin tulo järjestys molemmissa erissä.
Kuudentoista kierroksen finaaliin lähdettiin paalupaikalta. Oscar piti johtopaikkansa aina toiseksi viimeiselle kierrokselle saakka, jolloin päivän pahin kilpakumppani Simo Laaksonen teki hienon ohituksen siirtyen kärkipaikalle. Simon pitäessä tyylikkäästi sisäreunat kiinni tekemättä yhtäkään virhettä, ei Oscar pääse viimeisellä kierroksella edes yrittämään ohitusta. Näin Simo Laaksoselle voitto 0.119 sekunnit turvin ja Oscarille toinen sija.
Oscar ajoi kilpailussa toiseksi ja teki kilpailun nopeimman ajan.
 Taisi Oscar säikähtää, kun sivuittaiset G-voimat tulivat Oscarin tietämättä. 18.05.2010 13:44
Oscar Raunion loistavat suoritukset saivat jatkoa...
Päätimme lähteä Oscarin kanssa harrastamaan vähän extreme urheilua, ilmoittautumalla kolmeen eri paikkakunnalla ajettavaan kilpailuun. Kisat ajettiin pitkän viikonlopun aikana Helsingissä torstaina, Kouvolassa lauantaina ja Vammalassa Sunnuntaina.
Helsinki Karting XXV
Helatorstaina oli perinteinen XXV Helsinki Karting Oscarin kotiradalla, jonka tiedämme tuntevamme hyvin. Varsinaiset kisaharjoitukset jäivät vain 30 kierokseen tiistaina, koska näin saimme säästettyä konetta myös tuleviin kisoihin.
Torstaiaamun ensimmäiset harjoitukset alkoivat kostealla radalla. Pilvien takaa kuitenkin näkyi jo aurinkoa ja sadetutka kertoi, ettei sadetta olisi heti tulossa, joten päätimme lähteä slikseillä liikkeelle. Valtaosa kuljettajista kuitenkin starttasi ensimmäisiin harjoituksiin sadepyörillä.
Toisiin harjoituksiin kaikki kuljettajat lähtivätkin jo kuivankelin renkailla Oscarin ajaessa 0,345 sekunnin pohjat.
Aika-ajot ja erät mentiin Oscarin johdolla, jolloin finaalin tuli paalupaikka.
Finaalissa startti meni hyvin ja Oscar sai pidettyä kärkipaikan aina lähdöstä maalin saakka. Ero seuraavaan maalissa 2,743 sekuntia.
Kisan nopein aika ja voitto kotiin!
Tykkimäki Race Kouvola
Kouvola oli meille uusi rata tuttavuus, joten lähdimme perjantaiaamusta harjoittelemaan lauantain kilpailuja varten. Ajoimme perjantaina viisi settiä, ja rata tuntui sopivan heti kuskille ja autolle, joten ei muuta kuin yöksi Lahteen mökille nukkumaan.
Lauantaina Lahdessa kello soi kuudelta, ja nokka kohti Kouvolaa. Päivä alkoi lähes 30 asteen helteessä, joka tulee olemaan varsin vaativaa kaikille kuljettajille. Ohjaajakokouksen jälkeen lähdettiin päivän harjoitusajoihin, jossa Oscar otti kärkisijan, ollen 0,129 sekuntia nopeampi ennen seuraavaa kuljettajaa.
Aika-ajoissa Oscarin ero seuraavaan olikin jo 0,312 sekuntia nopeampi ennen seuraavaa kuljettajaa. Näin eriin lähdettiin Oscarin johdolla, joista ensimmäisen voitti kilpakumppani ja toisen Oscar Raunio.
Finaaliin paalupaikan sai Oscar aika-ajotuloksen ollessa parempi. Finaalin lähtö epäonnistui hieman, ja Oscar putosi heti lähdössä toiseksi. Muutaman kaarteen jälkeen Oscar otti kärkipaikkansa takaisin eikä luovuttanut sitä enää, joten maaliin tultiin 5,967 sekunnin turvin ennen seuraavaa.
Kisan nopein aika ja voitto kotiin!
Monakon Tuplakisa Vammala
Vammalaan lähdettiin ajamaan heti Kouvolan palkintojenjaon jälkeen. Matkaa edessä noin 4 tuntia, kun ylimääräiset pysähdykset päätettiin olla tekemättä. Välissä käytiin ainoastaan hakemassa hampurilaiset, ja syötiin ne sitten vauhdissa. Näin pääsimme perille Hotelli Ellivuoreen noin klo. 22.30 ja sänky odotti taas melko pian.
Taas soi kello kuudelta ja heti aamupalalle, koska meillä oli leirikin vielä pystyttämättä Monakon radalle. Päivän kisaan lähdimme selkeästi altavastaajina, koska lähes kaikki kanssa kilpailijat olivat olleet paikalla harjoittelemassa jo perjantaina ja kilpailleet ensimmäisen kisansa radalla edellisenä päivänä. Meidän harjoittelut jäivät ainoastaan kisa-aamun 8 minuutin pituisiin harjoitusajoihin.
Sitten tulee huoltajallekin yllätys, kun jo harjoitusten kolmannella kierroksella näyttöön ilmestyy nopeinta aikaa pitävän nimi Oscar Raunio. Yllätykset jatkuivat kun harjoitusten nopein aika kirjattiin Oscarille, ja se oli edellisen päivän parasta aikaa 0,133 sekuntia nopeampi.
Loppu sujuikin Oscarilta mallikkaasti, kun aika-ajosta tuli pohja aika, molempien erien voitto ja finaalin marginaali seuraavaan 6,673 sekuntia.
Kisan nopein aika ja voitto kotiin!
Extreme matkailu meni hienosti, josta käteen jäi kolme voittoa ja jokaisen kisan nopein aika. Kaikki kisat olivat todella hienosti järjestettyjä ja katsastukset melko monipuolisia. Viikonlopun aikana tarkistettiin mm. Kaasutin jokaisessa kolmessa kisassa, imuilmanvaimennin kahdesti, moottorin yläkerta purettiin ja mitattiin kahdesti, Renkaat nuuskittiin ja mitattiin kerran, Ajovarusteet tutkittiin kerran, Pakoputki mitattiin kahdesti, Polttoaine testi kertaalleen ja varmaan paljon muutakin.
Kisat varmasti kovenee, kun kausi etenee… Onneksi saamme seuraavaan kisaan uuden aerodynamiikan päivitys paketin ja vähän uutta tekniikkaa:)
 Kuva Aki Rask
27.04.2010 15:41
Oscarin kauden avaus oli jättipotti!
Oscar Raunio osallistui ensimmäisiinsä kansallisiin kilpailuihin Porin Kevätpäräykseen, jotka ovat kuljettaja määrällisesti Suomen suurimmat kilpailut. Ilmoittautuminen tehtiin kahteen eri luokkaan, vaikka tiesimmekin sen voivan kostautua, kun edessä on ajoa kahdella eri rungolla, joissa on täysin erilaiset säädöt. Lisäksi luokissa on erityyppiset renkaat ja moottorit. Lauantaina ajettiin 10–13 vuotta vanhojen sarjassa luokkaa KF6 ja sunnuntaina 10 vuotta vanhojen sarjassa luokkaa Mini.
Perjantai Oli virallinen harjoituspäivä, ja molemmissa autoissa tuntui olevan pieniä murheita moottoripuolella. Varsinaista testiä ja rattaiden hakua ei kunnolla päästy tekemään, koska keskittyminen meni laitteiden vikojen etsintään. KF6 luokan ongelmana oli toimivuus ensimmäisellä kierroksella. Moottori kun halusi lähteä toimimaan vasta toisella kierroksella. Tätä ongelmaa joudumme selvittämään vielä kotonakin. Mini luokan ongelmana oli parin sekunnin katoaminen vauhdista johonkin mustaan aukkoon. Harjoituspäivän ensimmäisessä vedossa kun, aika oli pari sekuntia päivän muita aikoja nopeampi. Vikaa ei löydetty päivän aikana useista kaasuttimien vaihdoista huolimatta. Töitä tehtiin, kädet ristittiin ja toivottiin parasta, että vehkeet toimivat kisapäivinä.
Lauantai, luokka KF6 numero 11 Lauantai alkoi aurinkoisessa, mutta erittäin kylmä tuulisessa säässä. Oscar teki aika-ajoissa toiseksi parhaan ajan, joten esifinaaleihin lähtöpaikaksi tuli toinen ruutu.
Esifinaalissa meinasi epäonni kohdata, kun perjantain ongelmat alkoivat ja moottori sammui lähtöviivalle. Onneksi järjestäjä oli reilu ja ajatti kaksi lämmitys kierrosta, jolloin Oscar ehti juuri saada oman paikkansa takaisin. Sijoitus esifinaalissa oli toinen esifinaaleiden nopeimmalla ajalla.
Finaaliin startattiin taas ruudusta kaksi. Valot sammuivat ja lähtö tapahtui, ensimmäiseen mutkaa matkaa ehkä 50 metriä ja Oscar saa pienen osuman epäonnisesti takarenkaaseen, josta auto pyörähti nurmikon puolelle. Tästä sisuuntuneena Oscar lähti kaikkien muiden perään sijalta 22 hakemaan mahdollisimman hyvää sijoitusta ja kisa kokemusta. Matkaa oli 21 kierrosta, joten mahdollisuuksia oli vielä vaikka mihin. Kierrosten aikana Oscar teki 18 hienoa ohitusta, joista viimeinen vielä viimeisessä mutkassa saavuttaen näin hienosti viidennen sijan taas kisan nopeimmalla ajalla.
Sunnuntai, luokka Mini numero 14 Sunnuntai olikin jo lämpimämpi päivä, johon myös lähdettiin vähän epävarmoin tuntein. Autoa ei saatu perjantain testeissä kunnolla toimimaan, ja sunnuntaina harjoitusaikaa oli lauantain tapaan vain viisi minuuttia. Kaikki oli kuitenkin tarkistettu Kimmo Kuortin toimesta ja Michael De Mel ystävällisesti lainasi meille kaasuttimen, jolla lähdettiin toiveikkaina koittamaan auton toimivuutta.
Harjoituksissa auto osoittautui toimivan loistavasti, ja Oscar otti lähes sekunnin pohjat.
Aika-ajoihin Oscar lähti ajamaan täysin omaa suoritusta hakematta muiden imuapuja. Aika-ajoista tuli ensimmäinen sija 0,652 sekunnin erolla seuraavaan.
Esifinaaleihin lähdettiin ensimmäiseltä paikalta, ja tällä kertaa ne menivät näytöstyyliin, kun maaliin saavuttiin lähes 7 sekunnin turvin ennen seuraavaa.
Finaaleihin Oscar lähti ensimmäiseltä paikalta ja matkaa maaliin 15 kierrosta. Lähtö onnistui hienosti ja ongelmia ei ollut, joten loistava ajo taas, ja maaliin ensimmäisenä lähes 10 sekunnin turvin ennen kakkosta.
Loppusaldo KF6 luokan 5.sija, kisan nopeimmalla ajalla Mini luokan 1.sija, kisan nopeimmalla ajalla ja parhailla palkinnoilla, kun Mini luokan voittajalle ojennettiin hieno uuden luokituksen CMR 2007 mukainen Uvex FP5 K kypärä.
Tästä on hyvä jatkaa, mutta varmaa on, että peli kovenee, eikä näin helpolla jatkossa enää päästä.
Loppuun voisi todeta talviharjoitusten tärkeyden ja oikeanlaisen harjoittelun, jolloin hereillä ollaan heti kauden alkaessa henkisellä, että fyysisellä tasolla. Näistä kiitokset Keimola FK-kerhon laadukkaalle Academy toiminnalle ja AKK:n aluevalmennustoiminnalle.
Kiitokset vielä kaikille tukijoille, kanssa kilpailijoille, koneen tekijöille ja Porin FK-kerholle hienosti järjestetyistä kilpailuista.
Kumpi kilpailuista oli mieluisampi? Oscar vastaa: ”Ehdottomasti lauantai, silloin sai ajaa kilpaa.”
 Yhteensä 6 uutista
|